15. maaliskuuta 2013

The Phoenix has landed

Olkaa hyvä ja ampukaa miut jos huvittaa. Laiskuusextreme nyt vain tahtoo iskeä silloin kun sitä vähiten kaipaa, eli siis aina. Sielunsirpaleet nyt taukoilevat vielä vähän aikaa kun Raven odottaa silmiään (kelatkaa silmiä vaille valmis koko äijä!!!) mutta oli pakko tulla postaamaan KOSKA HARTSIESIKOINEN. ALEXA ON TODELLA TÄÄLLÄ. *tähän vähän epämääräistä hihkutusta ja hykertelyä*
Aiettä, kun availi tuota pakettia ja taitteli niveliä epätoivon valtaamana tuli ihan mieleen ajat kun aloittelin pullip-harrastusta... Josta muuten tammikuussa taisi kulua kolme vuotta. Järkyttävä aika, hui sentäs D: Olen vihdoin alkanut kasaamaan tarinankin langanpätkiä yhteen, oikeasti. *SPOLER* Tämänhetkinen suunnitelma on näyttää pätkät tämän hetkisten hahmojen tilanteesta, ja sitten aloittaa Ravenin näkökulmasta täysin uusi juttu. Lähtökohdat ja hahmot ovat siis valmiit, vielä vaan puuttuu itse juoni! xDD Ei mutta, sitten kun saan lasikuudelta, kokeilta, projekteilta ja ompelulta vähän vapaa-aikaa.

Njoo mutta ikäväksenne ei tosiaan enempää tuttua painajaismateriaalia tälläkertaa, anteeksi. Ajattelin luoda jonkin sortin kyselyn vielä aiheesta, mutta päätin laittaa hartsihörhöilyt tähän samaan blogiin koska, well, tunnette minut, postaustahti olisi varmasti ennätyslaatua jos minulla olisi kaksi blogia samanaikaisesti. Kuvien laatu ei ole nyt mitään itsekriittisen perfektionistin unelmaa, sitä itkeskelenkin täällä parhaillaan. Sitten toinen ongelma, tytön vaatteet. Alastomuudesta en kaikeksi onneksi joudu varoittamaan, sillä sain tytölle väännettyä kietaisuhameen ja t-paidan odotellessani Jayaa ja Tomusokeria, eli todistajia tälle suurelle avausrituaalille. Joudun nyt orjuuttamaan itseni tekemään tytön viikatteen valmiiksi ja jotain vaatetta ennen kunnollista kuvaussessiota, ynkhr. Mutta sitä odotellessa varmaan saataisiin niitä Raakku-kuvia! Tarkoittaako hartsilapsen saapuminen sittenkin sielunsirpaleiden aktivoitumista?! Todennäköisesti ei, mutta toivossa on hyvä elää XD

Tavalliseen tapaani hölötän taas jotain ihan sekavaa jota kukaan ei jaksa lukea! Mutta eiköhän se tee terveydelle hyvää jakaa vähän ajatuksia. Nyt täten siirtykäämme takaisin päivämäärään 13.3.2013! Aika hieno päivämäärä ensinuken saapumispäiväksi, eh? Syntymäpäivähän neidolla on epävirallisesti kaksosen merkin alueella, todennäköisesti kesäkuun 6. ja 19. päivän välillä xD Pitää vielä miettiä, kuten sukunimeäkin. Ajankäyttöön liittyvässä luonteenpiirteessä tyttö ei ole kyllä omistajaansa tullut, sillä hän ei turhia aikaile. Olisi hyvin voinut reissata korea-suomi välillä vielä muutaman viikon. *Vastaanottaa Alexan vihaisen mulkaisun*

Niin että hyvät naiset ja herrat, suunnilleen tältä näytti Alexa "Ally" Neorose *sukunimi mietinnässä*:n saapumisen tapahtumasarja: (Muistakaahan että kuvissa esiintyvä Dragos on Jayan!)



Eeppinen painajaisen ninjaliike ja teipit ovat historiaa!

Ensimmäinen ajatus ei suinkaan ollut "onpa se iso!" tai "onpa se pieni!" vaan "Onpa se kevyt!!" olen ehtinyt jo tottumaan noihin kavereitten miehiin, Ally on oikea keijukainen heihin verrattuna! 8D

Keskittynyttä leikkelyä

Dragos: Hei anna kun minä!
Painajainen: Ähsd kyllä myö päjrään, oot vain tiellä

Käsiä kädellä, ihan vain koska ensimmäinen oma pala hartsia minkä sain sieltä ulos! Herraisä!

Oh dear! Dat face! <3 Ja tässäkohtaa rupes pelottamaan, sillä on samanlaiset kasvonpiirteet kuin meikäläisellä, samanlaiset kulmakarvat mutta että vielä täsmälleen samanväriset silmätkin! D: Nojaa, vaihtoon menivät silti.

Dragos: Sehän on... Nainen
Painajainen: asdpbe nötqnboqär3nbpä 3npär *kierii lattialla mitä syvimmiten rakastuneena*

~Love forever hand in hand~ <3

Sitten pitkän väkerryksen jälkeen saatiin tytsylle oikeat simmut päähän!

Ja tässä ensimmäinen kuva oikeilla hiuksilla, silmillä ja kuulokkeilla! :D

Staring straight to your soul
 
 
Do I look like that I would care?

Why are u touching my hair? >:O Who are you anyways? Stop that!

Ja sitten päivän salaiseen vieraaseen:



Alexa: OO EM GEE Can I keep it can I keep it plz?
Dragos:...It's not up to me
Alexa: And who is the cutest alpaca in the world? Nyunyunyuu <3
Aria Klementiini: !<3

Dragos: Errhm...
Alexa: What? If you don't think she's adorable I'll kill you!

Ja näin he päätyivät sulaan sopuun xD



Aiettä, olen niin kovin rakastunut häneen :3 (Alpacassoon ja Alexaan yes xD) Tosiaan vielä neito ei ihan edustuskunnossa, halusin vain jakaa tämän avaushetken kanssanne~ Jos nyt jätän überpitkät loppuselitykset selittämättä, ja sanon että nähdään ensi postauksessa! Adios!


Uwah I see stars on parasta musiikkia pitkään aikaan <3

Hyviä päivänjatkoja ja sillee :3

7 kommenttia:

  1. OnneA! IHAAAAAANAAAAAA NUKKE!!! Kuume vaan nousee n u n

    muovirakkaus.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Voi eikäää ihana D:: ♥ mullekki tommonen ihana <3 kun vaan oppis huoltaan noita ;w;

    VastaaPoista
  3. Yay~ Onnea paljon! Ihana hartsityttö kotiutui sinne! ^__^ Katsoin kuvia jo hartsilapsista, mutta ilokseni täällä blogissa oli vielä boonusmateriaaliakin~ Harvinaisen viihdyttävä boksinavaussetti~

    Tuo hand-in-hand -kuva on tosi suloinen. <3 tytölläsi on myöskin aivan ihana peruukki. Ja alpakasso. Ja kuulokkeet. Ja kaikki. X'D

    Muutes, kiva nähdä Jayan Dragosiakin pitkästä aikaa, ihan on pistänyt mietityttämään että mitäs herralle kuuluu. :3

    VastaaPoista
  4. Onneaaaaaaaah!!!! <3333
    Alexa on tosi ihana!!!
    Odotan innolla uutta postausta ja vastaanotan sen riemuiten, kesti sen tulossa miten kauan tahansa.

    VastaaPoista
  5. AAAAAAAAAA SE ON IHANA!!! ;;;_____;;; Ihan on mammansa näkönenki! ♥ Toi hand in hand kuva on jotenkin niin kaunis, alkaa ihan itkettää (se aika kuukaudesta....) D':

    VastaaPoista
  6. Voiii että ku on nätti ;_; <3 Onnea! ja äh ... oon huono kommentoimaan mitää järkevää :D mut tykkään kans tost sun T-paidast owo

    VastaaPoista
  7. Sylvia: Hehee, tiedän tunteen! xD
    Miku_6: Senkus hankit vaan, jos meikäläinenkin osaa hartsilasta hoitaa niin etköhän sinäkin pysty siihen! :'D
    Spica: Yaay kiitos paljon! n___n olisin tehnyt vielä viihdyttävämmän avaussession, jos olisin vain innostukseltani pystynyt! xD *Ja Jayan ja Tomun hoputukselta* Ja kyllä se Dragoskin on vielä hengissä kaikeksi onneksi! Kiitos ihanasta kommentistasi! ^u^
    Siiri: Hee minä ja Ally kiitämme! Mukava kuulla ettei postaustahtini ärsytä teitä. xD
    Windy: Oi sentään älä nyt itkemään rupea! xD <3 Et ole ensimmäinen joka sanoo että Alexa näyttää ihan meikäläiseltä :'D
    Immortal D: Pfft mitään järkevää kommentin tarvitse ollakkaan. :3 Ja kiitos xDD

    Kiitosta vielä ihanaisista kommenteistanne, arvostan että vaivaudutte vielä kehumaan tämän etanan vähäisiä liikkeitä!

    VastaaPoista