7. huhtikuuta 2013

Phoenix breaks the ice

Nyt sitten sitä Ally-postausta! :3 Huolestuttaa jo melkein miten aktiiviseksi olen heittäytynyt, tänäänkin kuvasin taas pallopäitä D: Tarinan juoni on ikävä kyllä edelleen vähän hakusessa, joten sitä joudutte vielä hieman venttaamaan.
Pitemmittä puheitta siirtynemme Alexaan painottuvaan postaukseen ja koska tekstit on kuitenkin teidän mielestänne tylsimpiä niin prologi lapsuudesta heti alkuun (Kuvia loppupostauksesta joten älkää ihmeessä tylsistykö vaan kelatkaa alemmas :D):

Phoenix and rain
Kaukana, ihmiskäden saavuttamattomissa eli kaupunki. Kaupunki joka sijaitsee valkeiden taivaitten ja punaisten pilvien tuolla puolen. Aina harmaiden aaltojen rannoilla.
Kaupunki oli hauras, kuin paperista veistetty. Origamivuorilta valuivat alas kyynelpurot, ja silkkipaperista valmistetut talot olivat aikaansa edellä. Se eli rauhassa, sellaisessa rauhassa josta muunkin maailman olisi pitänyt ottaa mallia. Mutta yksi asia oli selvä, sen rauha ei kestäisi yhtäkään iskua. Yksi pienikin tulitikku olisi riittänyt polttamaan koko paperikaupungin.
Kaupungissa elikin jo tulitikku, joka olisi tuhonnut kymmeniä kertoja suuremmatkin kaupungit, se vain odotti sytyttämistään.
Tuota kaupunkia oli siunattu jumalallisin voimin, eräänlaisin syntymälahjoin. Ne saattoivat olla työkaluja joilla olisi voitu luoda uusi ulottuvuus, kenties taitoja, joiden kera olisi voitu edetä ajassa, tai aseita, joilla olisi kyetty tuhoamaan koko maailma. Näitä lapsia kutsuttiin vapautetuiksi, sillä heidät oli silloin vapautettu ihmisyyden suurimmasta tuskasta, kuolemasta. Näitä vapautettuja lapsia syntyi kuitenkin harva se päivä.
Eräänä päivänä kuitenkin ennustus toi tiedon, että syntymälahjoilla siunattu sukupolvi oli jälleen syntymässä.
Heti ei kyetty todistamaan oliko pikkuinen vapautettu vai ei, sillä lapsen piti itse todistaa olevansa kuolematon. Kukaan ei tiennyt miten vapautettu sai syntymälahjastaan tietää, he kuitenkin kertoivat asemastaan aina itse. Eiväthän ihmiset, edes sellaiset kuin sen kaupungin asukkaat, uskoneet minkä tahansa kakaran väittämää. Lasten piti näyttää olemuksensa verisin keinoin.
Osa vapautetuista kärsi kuitenkin kuolemanpelosta, ja kuoli juurikin siitä syystä ettei kyennyt myöntämään syntymälahjaansa. Myös tavallisia harvinaisen urheita lapsia menehtyi väittäessään omaavansa syntymälahjan.
Niinä vuosina erääseen perheeseen oli syntynyt peräti kaksi lasta, tyttö ja poika. He kasvoivat pikkuhiljaa, ja vaikkeivät he näyttäneetkään vapautettujen merkkejä, oltiin melko varmoja että toisella, tai kenties molemmilla sisaruksilla oli syntymälahja.
Vuodet vierivät rauhallista vierimistään, kunnes veli, sisaruksista vanhempi, alkoi lähestyä kahdennestatoista kesäänsä. Hän oli lähes vuotta siskoaan vanhempi. Yleensä vapautettu todisti rotunsa kymmenvuotisena, joten vanhemmat alkoivat luopua toivosta. Kunnes tytär asteli isänsä eteen ja sanoi nuo kirotut ja odotetut sanat: ”Luulen olevani vapaa.”
Tyttö oli kertonut veljelleen jo aikaa sitten, että oli löytänyt kerran mustan lammen rannalta kaulakorun. Hän oli aistinut korussa olevan jumalallisia voimia, ja ikään kuin kuullut sen huutavan hänen olevan vapautettu. Että koru oli se odotettu lahja. Suojelunhaluinen ja rakastava veli oli tästä huolissaan, eikä hän halunnut siskonsa kuolevan. Hän myös salaa pelkäsi, että hänen siskonsa riistettäisiin hänen luotaan voimiensa takia. He salasivat tämän vanhemmiltaan vuoden päivät, kunnes sisko oli nähnyt kummallisen näyn. Tyttö kyllä väitti näkyä todeksi, mutta veli ei ollut nähnyt mitään. Vaikka metsää raateli ukkosmyrsky, sisko väitti nähneensä feenixin, jonka liekehtiviä siipiä pitkin sadevesi valui. Hän väitti että lintu oli ilmestynyt hänen sisältään, ja yhtäkkiä hän olikin korun sijasta pitänyt kädessään painavaa asetta. Viikatetta, jossa oli metallin kiiltävä siiven mallinen terä, ja luusta veistetty varsi.
Sisaruksilla oli viimeinen hetki yhdessä. Molemmat pidättivät kyyneleitään. Tyttö lupasi veljelleen että palaisi, vannoen asian samalla itselleen. Eihän hän voinut kuolla, hänellä oli veli jonka kanssa elää.
Vaikka poika pelkäsi vähintään yhtä paljon kuin sisarensa, hän sulki tämän syleilyynsä huokaisten tälle lohduttavia sanoja. ”Minä tiedän että selviät. Olet vahva, olethan sä sentään siskoni”, Mikä sai tytön hymyilemään.  Eron hetki koitti liiankin pian.
Isä kertoi asiasta kaikille, eikä aikaakaan kun koko kaupunki pidätti hengitystään;
Oli kokeen aika.
Poika ryntäsi isänsä luokse. Hän yritti estellä isää mutta tämä työnsi poikansa kylmästi sivuun: ”Pidä turpasi tukossa ellei sinulla satu olemaan syntymälahjastasi todistetta. Tuollaisena et ole minkään arvoinen.” Nämä sanat osuivat pieneen poikaan kuin luodit, mutta hän tajusi samalla yhden asian: Vaikkei hänen siskonsa olisikaan vapautettu, tämä paikka ei ollut hänen arvoisensa.
”Sanoit siis terän olevan siiven muotoinen?” Kysyi harteikas mies Karhealla äänellä. He olettivat tytön olevan lintutyyppiä, joten mikäpä olisi parempi tyyli saada vapautus selville kuin pudottaa tämä alas jyrkänteeltä ja katsoa osaisiko tyttö lentää. Tytön silmistä paistoi suru ja pelko, mutta hän ei perääntynyt. Hän oli päättänyt luottaa siihen näkemäänsä sieluolentoon.
Tytön edessä avautui laaja maailma, jyrkänteeltä näki satojen, tuhansienkin kilometrien päähän. Hän ei uskaltanut edes arvailla kuinka korkealla oli. Mutta paluuta ei ollut. Tytön takana odotti se harteikas ja kylmäkatseinen mies aseen kanssa. Hänen olisi pakko hypätä.
Pienten jalkojen askeleet lipuivat yhä lähemmäs reunamaa. Tyttö ei laskenut katsettaan vaan luotti kykyihinsä ja ihaili horisonttia, jonka saattoi nähdä viimeistä kertaa. Hän ei ehtinyt hypätä, sillä hän tunsi maan järisevän. Yhtäkkiä takaa kuului karjuntaa, kuin kovan ukkosen ääni. Heidän kotinsa suunnalta nousi valtava hahmo. Tyttö ei kiinnittänyt huomiota hirviön olomuotoon, vaan tämän silmiin. Ne olivat hänen veljensä silmät. Hänen veljensä oli demoni.
Heidän isänsä, joka totta kai oli mukana valvomassa koetta, kääntyi katsomaan heidän äitiään. Miehen yllättyneissä silmissä näkyi tappavan raivon liekit. Äidin silmissä taas häilyi odottamaton katse, hänen kasvoillaan häivähti voitonriemun hymy, mutta lempeissä silmissä näkyi hyvästin kyyneleet. ”Sinä saasta… Tiesit tästä koko ajan!” kuului miehen huudahdus. Tämän vaimo jota hän oli kovasti rakastunut, otti muutaman ratkaisevan askeleen kohti jyrkänteen reunaa, hän oli poissa. Vaimo huomasi jo aikoja sitten että hänen miehensä oli muuttunut. Valta, jonka hän olisi voinut lastensa avulla saavuttaa, oli sokaissut hänet.
Mutta tytär ei kerinnyt vuodattaa kyyneleitä, sillä suurempi ongelma uhkasi heitä kaikkia. Jättimäinen demoni nimittäin raivasi heidän kaupunkiaan juuri maan tasalle. Isä johdatti paikalla olleen joukon poikaansa vastaan. Tyttö lamaantui hetkeksi paikoilleen. Hän kääntyi takaisin jyrkännettä kohti, muodosti huulillaan sanat ”Nähdään äiti”, ja lähti juoksemaan.
 Kaupungissa häntä ei odottanut järin miellyttävä näky. Hän ei ollut uskoa silmiään, kun hän näki tuntemansa talot palasina ja ruumiita, joilla oli tutut kasvot. Silti hän ei välittänyt muusta kuin veljestään, olihan tämä hänelle kuitenkin tärkeintä maailmassa. Kamalinta oli nähdä, miten tutut ihmiset kävivät hänen veljensä kimppuun. Eivätkö he tunnistaneet tätä? Ei, kyllä he tunnistivat. Heille oli yhdentekevää oliko uhka tuttu vai tuntematon. Vaikka veli olikin ollut aina niin hyväkäytöksinen ja fiksu…
Taivas oli valkea, ja maa verestä punainen. Tyttö ei välittänyt vaikka hän juoksikin valkeat jalkapohjansa rikki rynnätessään tuhon lävitse veljensä luo. Vaikka demoni olikin valtava, se ei silti kestänyt loputtomiin sitä ihmisjoukkoa vastaan. Tai tavallista ihmisjoukkoa vastaan se olisi pärjännytkin, mutta mukana oli myös nuoria vapautettuja aseenkantajia, jopa hänen entisiä ystäviään. Tyttö ei voinut enää muuta.
Hän riuhtaisi kaulaketjunsa rikki, ja painoi terävän korun rintaansa vasten. Hän rukoili että voisi auttaa veljeensä, eikä aikaakaan kun suuri ja liekehtivä lintu pyyhkäisi tuhon ylitse kaataen joukon maahan. Ihmiset kääntyivät katsomaan mistä mysteerinen aalto oli peräisin, ja näkivät tytön, ei, nuoren naisen joka piteli kädessään viikatetta, jossa oli siiven muotoinen terä ja luinen varsi. Hänen vaaleat hiuksensa lensivät hänen kauniiden kasvojensa ympärillä. Hänen fuksianpunaisissa silmissään paloivat liekit, ja niiden kajaalilla maalatuista reunoista valui sadepisaroita. Hän korotti katseensa kohti veljeään.
”Katsokaa, hän on meidän pelastajamme!” Huusi eräs tuttu kyläläinen. Helpotuksen aalto kulki ihmisjoukossa, mutta katosi yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin. Siipeä muistuttava terä oli läpäissyt erään vapautetun rinnan. Kansa tuijotti järkyttyneenä kun ruumis kaatui maahan, kunnes lasten isä astui esiin. Hän katsoi hämmästyneenä ja muodosti huulillaan tytön nimen. Hänen katseessaan pilkahti anteeksipyyntö. Hiljaisuuden hetki kuitenkin päättyi, ja muuan harteikas mies joka oli hiipinyt kärsineen demonin taakse, korotti miekkansa nopeaan iskuun.
Salamannopeasti tytön viikate katkaisi miehen kaulan. Demoni nousi täyteen pituuteensa, ja päästi valtavan iskun joka ylitti koko kaupungin.
Näin paperinen kaupunki paloi poroksi. Kaksi hahmoa putosi tuolta taivaiden saarekkeelta juuri ennen sen lopullista räjähdystä. Kaksi hahmoa, tyttö ja poika. Poika, joka näytti noin 18-vuotiaalta ja jonka kehoa peittivät arvet ja veri. Tyttö, joka näytti 17 kesäiseltä, ja jonka kaulassa riippui veren tahrima koru puhtaassa platinaisessa ketjussa.

~

Lol miulla oli tuo koru hankittuna, mutta tavalliseen tapaani hukkasin sen! Elämä sentäs, joskus häpeän itseäni kovin syvästi. //EDIT LÖYSIN SEN! xD Olenkin tehnyt jo uutta vaatetta neidolle, lisää kuvia tulossa kovaa vauhtia// Olihan tuo teksti aika surkeeta, mutta pyhän laiskuuteni vuoksi en jaksa kirjoittaa parempaakaan ja halusin tuoda neidin taustan esille. Tuossahan siis on vasta prologi, ette uskokkaan millainen määrä käsittämättömän tylsää tekstiäni on vielä edessä! xD
Ei mutta, sitten siihen kaikkien suosikkiin eli kuviin! 


 /Alexa/ Okay, usually I speak english, but 'cause Nightmare is so damn lazy, she'll translate my speak to finnish. (Wait, is that lazy or isn't it? Oh dear) ((/Painajainen/ Itseasiassa en tiedä Alexan kotikielestä paljon mitään, ajatuksissani hän kuitenkin puhuu englantia. Todennäköisesti hänen äidinkielensä on meille nykymaailman asukeille täysin tuntematon.))




Alexahan ei ihan siitä inhimillisestä päästä ole, mitä te oikein kuvittelitte? Toistaiseksi hän kuitenkin vain hengaa mannekiininä täällä tuon viikatteensa kanssa. Olen siis itse väsännyt sitä aina kesäkuusta asti, lulz xD Ja vihdoin se on valmis, olenkos laiska tai mitään?


 
Alexa on minulle vielä tietyssämäärin mystinen persoona, enkä tiedä hänestä läheskään kaikkea. Hän kuitenkin heijastaa vahvasti omaa persoonaani ja sitä mitä haluaisin olla. Lyhyesti kuitenkin vähän turhaa tietoa: tyttö on ruumiillisesti 17 vuoden iässä, hän kuuntelee musiikkia laidasta laitaan mutta sanoman takia hänen lempibändinsä on The devil wears prada, hän on taiteellinen, älykäs, nopea liikkeissään ja toiminnoissaan, sanavalmis, eikä stressaa yhtikäs mitään. Suhteellisen sosiaalinen, mutta harvojen kanssa tulee toimeen niin hyvin että alkaisi kunnon ystäväksi. Suuntautunut seksuaalisesti miehiin, eteenkin emopoikiin.


Vaatetustyyli, hyvin vaihteleva. Riippuu siitä mitä minun tekee hänelle mieli tehdä. Eli kaikkea poikatytöistä klassiseen goottiuteen ja walolitoista steampunkiin. Pitää video- että lautapeleistä sekä ongelmanratkaisutehtävistä. (Esim. sudokut, ristikot)
Mutta tuota. Tunnen oloni niin kovin sekavaksi nyt, että lopetan selittämisen ja jätän teidät ihastelemaan pelkkiä kuvasia~

Laittakaapa vaikka tytön "arkitheme" eli kakkostheme pyörimään taustalle koska ei kukaan kuitenkaan kuvateksteistä piittaa ;D

 

Throught the apocryphal ashes


I was born to merge these pieces

I'm here to save and slaughter your soul

To combine your perfection

So with this scythe I will slay your suspense

This phoenix will break the ice and start the rain

Ja sitten vielä kuvanen tatuoinnista, jonka tässä väsäsin hänelle!~ Nykyään olen laittanut kynsilakatkin ja tehnyt vähän uutta vaatetta, mutta näette niitä sitten tulevaisuudessa~


Feenix mikä feenix :D



 
So get ready for our first game! Bye!




Noh, ei kai minulla sen suurempia asioita ollut xD Tämäkin nyt oli lähinnä tämmöinen mini-photoshoot-postaus, mutta eiköhän seuraavasta tule vähän sisältörikkaampi!
Ainiin! Tiedän että tähän on vielä aika paljon aikaa jäljellä, mutta jos olette joskus haaveilleet meikäläisen tapaamisesta irl, löydyn kesän desuconista Bleachin Ulquiorraksi Sonnustautuneena! Tai ainakin jompana kumpana päivänä, sillä 16. päivä olevien rippijuhlieni takia pääsen ainoastaan 14. tai 15. päivä. Tarkempia tietoja sitten lähempänä ajankohtaa! :D


Njähdään taas seuraavassa postauksessa, adioss~


6 kommenttia:

  1. Gyahyahayhayahay Alexa on niin upea lapsi <3 ;____; Niin kuvauksellinen ja mystinen ja kaikkea... Jajaja tarina asdfgh mahtavaa ja eeppistä ja urgh :c Oon ylpeä susta, omistajani u____u <3
    Ja pssst sähän (siis te) tulet Desuun sekä 14 että 15 pvä c;

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus. ;u;
    Oot älyttömän hyvä kirjoittamaan! <3
    Alexa on tosi nätti, ja tatuointi hieno. *q*

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia c: Tosi upea tuo tatska :33

    muovirakkaus.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Toi trina oli upee :oo tee tost novelli nii saat äikästä 10 !!!!!!
    Alexa on ihana <3

    VastaaPoista
  5. Ihana tyttönen, systerini ihasteli tuota viikatetta. Mistäs olet sen tehnyt? Ja tosi hyvä biisi toi tyttelin kakkostheme! Ja miks sää laitat kaikki otsikot ain englanniks? Suomi on kuule hiano kieli, ja siksi sitä pitää käyttää! :D

    VastaaPoista
  6. vastaa toki haasteeseeni jos jaksat^^
    http://sonjannuket.blogspot.fi/2013/06/kun-elamassa-kaiken-menettaa.html
    (älkää kysykö tuosta otsikosta)

    VastaaPoista